sunnuntai, 18. maaliskuu 2012

Bittitaivas on ihmeellinen

Täältä tämä blogini taas löytyi, ihmeellistä! Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Tunnusta ja salasanaa piti kyllä kelata moneen otteeseen, mutta jostain ne vain pulpahtivat päähäni.
Joko nyt saisin elvytettyä tämän henkiin? En ihan hirveästi ole saanut käsitöitä aikaiseksi viime vuosina, mutta paljon olisi suunnitelmia. Ajatus on, että blogi motivoisi tekemään eikä suurin osa ajatuksista jäisi vain suunnittelun asteelle.

keskiviikko, 16. heinäkuu 2008

Pinkki ET

Jotain pientä olen saanut valmiiksi pitkään aikaan -pinkin ET:n! Olin jo varma, että blogini on siirtynyt bittitaivaaseen, kun en ole käynyt täällä melkein vuoteen, mutta ihme kyllä -vielä tämä löytyi. Jospa tämän käsityöharrastuksen saisi pikkuhiljaa taas elpymään.

Vuosi vierähti opiskelujen parissa ja käsitöille ei ollut yhtään aikaa, mutta nyt on aikaa ja vilkaisu Virkkausringin sivuille sai innon päälle. Osallistuin "Virkkaa Mitä Vain" -tempaukseen pinkillä ET:llä, jonka hihnat vinksahtivat pohjaan nähden eri suuntaan. Tässä luomukseni.

 

1737942.jpg

tiistai, 11. syyskuu 2007

Kukkahuivi salomoninsolmuilla

Ihanaa! Virkun ohjeella tehty käärinliinani on valmis! Värkkäsin tämän huivin kanssa ainakin pari viikkoa, vaikka huivin virkkaaminen oli periaatteessa helppoa. Taisin vain tehdä kaiken mahdollisen ainakin kerran väärin, joten kuluuhan siinä aikaa. Ohjeesta poiketen tein kukan alkuun aina kiinteitä silmukoita (vahingossa tietenkin ;D ) ja käytin nro 8 koukkua, mutta muutoin huivi on tehty Virkun hyvää ohjetta noudattaen. Luulen, että Virkun käyttämä koukkukoko olisi ollut parempi ja huivista olisi ehkä tullut hieman pienempi, mutta toisaalta huivista tuli ihanan suuri. Iso ja näyttävä luomus!

Täytyy myöntää, että huivi on tehty vain osittain jemmalangoista ts. pyhä aikomukseni käyttää vain olemassa olevia lankoja ei toteutunut. Halusin Teddylangasta tehdyn ilmavan ja lämpimän huivin, joka ei kutita ja kun jemmoissa ei ollut Teddyä, niin pakkohan sitä oli antaa periksi "projektille"( selityksen makua...).  

Kuva tulee jälkijunassa kunhan Vuodatus on saanut päivityksensä loppuun.Huomasin, että kuvien liittäminen ei nimittäin onnistu juuri nyt, mutta palaan asiaan...

No niin, tässä tulee se lupaamani kuva. Ison huivin kuvaaminen oli aika haastavaa, mutta eiköhän tuosta suurin piirtein pääse käsitykseen millainen siitä tuli. Oranssi-valkoinen versio Virkun mallista, olkaa hyvät!

897858.jpg

sunnuntai, 9. syyskuu 2007

Kaulaliina -mausteena värikkäät pyörylät

888754.jpg

Tämä kaulaliina on virkattu versio Suuri Käsityölehdessä 2/2007 olleesta, Anu Harkin suunnittelemasta mallista. Päädyin virkkaamaan koko kaulaliinan, koska jotain oli ihan pakko saada valmiiksi virkkausringin HuPo -tempauksen aikataulussa. Huivi on virkattu löysin pylväin Teddystä. Yksi kerä Teddyä ei ihan riittänyt, mutta sain äidin jämä-Teddyjä, jotka näin päätyivät käyttöön. Huivin pituus on 160 cm ilman hapsuja ja kerroksia on vain 6 kpl(virkattu nro 8 koukulla).  Huivi oli tosi nopea tehdä ja siitä tuli mielestäni oikein kiva.    

perjantai, 31. elokuu 2007

Karkkityyny

Vihdoinkin valmis! Värikäs osa valmistui aika nopeasti varsínkin, kun kaikki oranssit palat olivat jo valmiina. Olen saanut ne kauan sitten Iin mummulta kuin myös langoista suurimman osan. Aitoa 70-lukua! Innostajani tähän työhön oli Kotivinkki-lehdessä ollut valokuva. Ehkä tyyny päätyy mökille tai sitten rupean sisustamaan tanskalaisella rennolla tyylillä.

Karkkivärejä, ruusua ja raitaa valkoisella taustalla.866541.jpg.

866539.jpg